Oh what a day!Paljon oon tehnyt ja paljon on vielä tekemistä!
Toisin kuin luulin olinkin energinen ja valmis lähtemään salille jo 7 jälkeen aamulla, joten ehdin hyvin vetää tehokkaan 30 minuutin intervalliohjelman juoksumatolla ennen body pumppia. Suosittelen kaikille intervalliharjoittelua. Se on fyysisesti rankempaa, kuin perustreeni. Sen avulla voi kehittää kestävyyttä, tehostaa rasvanpolttoa ja etenkin vahvistaa sydäntä. Oon päättänyt nyt panostaa intervallijuoksuun, sillä vaikka se on rankkaa ja tehokasta, niin se on samanaikaisesti polvelleni ja selälleni lempeämpää, kuin juosta pitkää matkaa tasaisella ja suhteellisen nopealla vauhdilla. Hikihatussa kiiruhdin sitten Porthaniaan Body Pump -tunnille. Otin omat välineeni sekä välineet Dianalle, joka oli matkalla. Kello kävi eikä Dianaa näkynyt. Tunti alkoi ja Dianan paikka vieressäni eturivissä paistoi tyhjyyttään. Liikenne oli ollut niin tukossa, että Diana myöhästyi :(
Päivä meni sitten ripeästi eteenpäin, oli esitelmäkokousta, lounastusta (kasviswrappeja!), kansiksen läksyjen tekoa ja mielenkiintoinen antropologian luento. Sieltä kotiin ja ruokaa ja opiskelua.
Alkupäivä oli aika, kiitos endorfiinien, aika ylikierroksilla menemistä. Samantien kun kävelin kotipihaan niin mielentila vaihtui. Alkoi väsyttää ja tuli 'mua-ei-huvita-mikään' olo. Menkat? Kulman takana odottava talvi? Syys-blues (niin kuin Emma sen määritteli)? Päätin ignoorata tunteen enkä antaa sen päästä valtaan. Life is a rollercoaster just got to ride it. Kyse ei ole siitä, mitä sinulle tapahtuu, vaan siitä, miten asennoidut siihen, mitä sinulle tapahtuu. Elämää ei voi ennakoida. Koskaan. Kotiovella odotti kuitenkin yllätys, joka toi hymyn huulilleni. Pahvipaketti odotti oveni edessä. Tunnistin heti käsialan: Äiti! Ja siellä odotti tämän syksyn uudet lapaseni, iki-ihanat!
Hymy huulillani join teetä ja keräsin voimia alkaa opiskella taas. Haukkasin omenaan ja samantien tuli ihan hirveen iso rakkauskiitollisuusiloisuustunnemyräkkä. Mietin Emmaa. (Me jaetaan käsittämätön rakkaus omenoihin, muun muuassa) Ja sitä, miten onnellinen, iloinen, iiih happyhappyhappy can't believe it oon siitä, että oon tavannut Tellervo-Emmaseni. Rakas ystävä, ihan ku oltais aina tunnettu.
Päivä meni sitten ripeästi eteenpäin, oli esitelmäkokousta, lounastusta (kasviswrappeja!), kansiksen läksyjen tekoa ja mielenkiintoinen antropologian luento. Sieltä kotiin ja ruokaa ja opiskelua.
Alkupäivä oli aika, kiitos endorfiinien, aika ylikierroksilla menemistä. Samantien kun kävelin kotipihaan niin mielentila vaihtui. Alkoi väsyttää ja tuli 'mua-ei-huvita-mikään' olo. Menkat? Kulman takana odottava talvi? Syys-blues (niin kuin Emma sen määritteli)? Päätin ignoorata tunteen enkä antaa sen päästä valtaan. Life is a rollercoaster just got to ride it. Kyse ei ole siitä, mitä sinulle tapahtuu, vaan siitä, miten asennoidut siihen, mitä sinulle tapahtuu. Elämää ei voi ennakoida. Koskaan. Kotiovella odotti kuitenkin yllätys, joka toi hymyn huulilleni. Pahvipaketti odotti oveni edessä. Tunnistin heti käsialan: Äiti! Ja siellä odotti tämän syksyn uudet lapaseni, iki-ihanat!
Hymy huulillani join teetä ja keräsin voimia alkaa opiskella taas. Haukkasin omenaan ja samantien tuli ihan hirveen iso rakkauskiitollisuusiloisuustunnemyräkkä. Mietin Emmaa. (Me jaetaan käsittämätön rakkaus omenoihin, muun muuassa) Ja sitä, miten onnellinen, iloinen, iiih happyhappyhappy can't believe it oon siitä, että oon tavannut Tellervo-Emmaseni. Rakas ystävä, ihan ku oltais aina tunnettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti