Usein, kun olen lähdössä juhlimaan tuottaa asun valitseminen paljon vaikeuksia. Kokeilen kaikkia mahdollisia asukokonaisuuksia ja vaatteet päätyvät kaapista vinksin vonksin ympäri huonettani. Mutta kaikkia on pakko kokeilla voidakseen lopulta todeta, että se ensimmäinen asu oli paras ja se oikea.
Näin taitaa olla mun tulevaisuuden suunnitelmienkin suhteen, mun "mitä musta tulee isona" pohdintojeni kanssa. Ainahan olen halunnut opettajaksi. Pienestä pitäen olen pyörittänyt kotona leikkikoulua. Jossain vaiheessa hautasin nämä suunnitelmani. Jälkeenpäin, kun mietin, luulen että paluumuutto Suomeen on tämän taustalla. Koin suomalaisen koulusysteemin ja kulttuurin niin erilaiseksi ja vieraaksi, että arvelin etten "pystyisi siihen" (opettamiseen) ikinä. Nyt viimeisen vuoden aikana opettajaksi opiskeleminen on hiipinyt takaisin ajatuksiini ja viimeisien kuukausien ajan tunne on vahvistunut entisestään. Haluan opettajaksi. Ensimmäinen haaveammattini, kuten bileiltojen ensimmäinen asuvalinta, oli se oikea.
Mutta kaikkea muuta on pitänyt harkita siinä välissä. Tämä oli varmasti tarpeellista. Huomaan, miten varhaisteininä kokemani radikaali kulttuurimuutosta seurasi kasvukivut ja rankat teini-iän vaiheet. Lukiossa menestyin erinomaisesti, mutta sillä seurauksella, että uuvuin. Lukion puolivälissä meni kaikki energia siihen, että keskityin selviämään. En ehtinyt pohtia, mitä teen lukion jälkeen. Yks kaks oli ylioppilaslakki päässä ja olin vastikään päässyt takaisin jaloilleni. Peruin osallistuminen Turun kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin, mutta lähetin paperit kuitenkin HSE:n kansainväliseen yksikköön Mikkeliin. Mikkeliin pääsinkin, mutten lähtenyt. Vanhempien kannustamana uskalsin katkaista putken ja pitää välivuoden.
Välivuoden syksyyn liittyy paljon muistoja vahvoista tunnetiloista: tältä eläminen siis tuntuu! Ei ollut deadlineja, sain keskittyä aikuistumiseen, kävin välillä töissä, matkustin Tunisiaan äidin kanssa ja vietin 1. kerran elämässäni kokonaisen kuukauden poissa kotoa toisessa maassa, kun olin Karon luona Skotlannissa. Sitten oli aika hakea opiskelemaan ja koska koin kauppatieteet liian kovaksi ja kaupalliseksi maailmaksi niin päädyin hakemaan sosiologiaa opiskelemaan. Samana keväänä sain kuitenkin Lotan innoittamana inspiraation lähteä Malmöseen opiskelemaan. Kevät meni sosiologian pääsykoekirjojen parissa ja sain paikan Helsingin yliopistosta. Malmö toivotti minut myös tervetulleeksi ja koska kaipasin seikkailua ja jotain erilaista lähdin Malmöseen.
Heti perille päästyäni tiesin, että olin tullut väärään paikkaan. Koin hyvin vahvasti, etten tule sinne jäämään. Äiti kuitenkin lohdutti, että katot millasta on ja jos ei maistu niin tuut takas kotiin. Niin siinä kävikin, mutta hetkeäkään en kadu! Malmössa opin huolehtimaan asioistani ja elämään itsenäisesti ja koin mielettömän seikkailun Lotan kanssa. Tammikuussa olin taas Suomessa ja tuskailin, että mitäs nyt. Hain Skotlantiin 5 yliopistoon lukemaan psykologiaa (kaikikiin olisin päässyt) ja aloin lukea psykologian pääsykokeisiin. Melko pian tajusin, että ei se Skotlanti ole kyllä yhtään se, mitä haluan. Eikä psykologiakaan. Ja koska olin fiksusti pitänyt paikkani Helsingin yliopistossa päätin, että syksyllä muutan Helsinkiin ja alan opiskella sosiologiaa.
Mutta kuten jo sanottu, tunne siitä, että haluan opettajaksi, on vahvistunut. Ja itseasiassa tänään olen tajunnut sen, että nyt kun sen tiedän, niin se on jo itsessään suuri helpotus. Ainakin tiedän, mitä haluan. Nyt kun tiedän toivotun päämäärän, niin on huomattavasti helpompi lähteä kulkemaan sitä kohti, kun valita sokkona polku tietämättä mihin se vie.
Aiemmin olen kokenut epätoivon tunteita. Ikään kuin en voisi valita enää sitä opettajanuraa, kun olen sosiologian valinnut. Näin ei kuitenkaan ole. Vaihtamatta pääainetta minulla on jo mahdollisuus opiskella yhteiskuntatiedon opettajaksi. Se tuntuu mielettömän siistiltä jutulta! En kuitenkaan tiedä varmaksi vielä, haluanko opettaa yläaste- ja lukioikäisille vai toimia luokanopettajana ala-asteella. Tavallaan voin kuvitellani itseni opettamassa innokkaita pikkulapsia ala-astemiljössä, mutta toisaalta pystyn hyvin näkemään itseni myös yhteiskuntatiedon/historian opettajana nuorille. Mutta ehkei minun tänään tarvi sitä tietää. Tällä hetkellä suurpiirteinen suunnitelma mielessäni olisi se, että voisin hakea ensi keväänä luokanopettajan koulutukseen ja katsoa, miten menee. Ja nyt sosiologian suhteen alkaisin kulkea yhteiskuntatiedonopettajan uraa kohti. Mutta sen tiedän, että halun opettaa!
Näin taitaa olla mun tulevaisuuden suunnitelmienkin suhteen, mun "mitä musta tulee isona" pohdintojeni kanssa. Ainahan olen halunnut opettajaksi. Pienestä pitäen olen pyörittänyt kotona leikkikoulua. Jossain vaiheessa hautasin nämä suunnitelmani. Jälkeenpäin, kun mietin, luulen että paluumuutto Suomeen on tämän taustalla. Koin suomalaisen koulusysteemin ja kulttuurin niin erilaiseksi ja vieraaksi, että arvelin etten "pystyisi siihen" (opettamiseen) ikinä. Nyt viimeisen vuoden aikana opettajaksi opiskeleminen on hiipinyt takaisin ajatuksiini ja viimeisien kuukausien ajan tunne on vahvistunut entisestään. Haluan opettajaksi. Ensimmäinen haaveammattini, kuten bileiltojen ensimmäinen asuvalinta, oli se oikea.
Mutta kaikkea muuta on pitänyt harkita siinä välissä. Tämä oli varmasti tarpeellista. Huomaan, miten varhaisteininä kokemani radikaali kulttuurimuutosta seurasi kasvukivut ja rankat teini-iän vaiheet. Lukiossa menestyin erinomaisesti, mutta sillä seurauksella, että uuvuin. Lukion puolivälissä meni kaikki energia siihen, että keskityin selviämään. En ehtinyt pohtia, mitä teen lukion jälkeen. Yks kaks oli ylioppilaslakki päässä ja olin vastikään päässyt takaisin jaloilleni. Peruin osallistuminen Turun kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin, mutta lähetin paperit kuitenkin HSE:n kansainväliseen yksikköön Mikkeliin. Mikkeliin pääsinkin, mutten lähtenyt. Vanhempien kannustamana uskalsin katkaista putken ja pitää välivuoden.
Välivuoden syksyyn liittyy paljon muistoja vahvoista tunnetiloista: tältä eläminen siis tuntuu! Ei ollut deadlineja, sain keskittyä aikuistumiseen, kävin välillä töissä, matkustin Tunisiaan äidin kanssa ja vietin 1. kerran elämässäni kokonaisen kuukauden poissa kotoa toisessa maassa, kun olin Karon luona Skotlannissa. Sitten oli aika hakea opiskelemaan ja koska koin kauppatieteet liian kovaksi ja kaupalliseksi maailmaksi niin päädyin hakemaan sosiologiaa opiskelemaan. Samana keväänä sain kuitenkin Lotan innoittamana inspiraation lähteä Malmöseen opiskelemaan. Kevät meni sosiologian pääsykoekirjojen parissa ja sain paikan Helsingin yliopistosta. Malmö toivotti minut myös tervetulleeksi ja koska kaipasin seikkailua ja jotain erilaista lähdin Malmöseen.
Heti perille päästyäni tiesin, että olin tullut väärään paikkaan. Koin hyvin vahvasti, etten tule sinne jäämään. Äiti kuitenkin lohdutti, että katot millasta on ja jos ei maistu niin tuut takas kotiin. Niin siinä kävikin, mutta hetkeäkään en kadu! Malmössa opin huolehtimaan asioistani ja elämään itsenäisesti ja koin mielettömän seikkailun Lotan kanssa. Tammikuussa olin taas Suomessa ja tuskailin, että mitäs nyt. Hain Skotlantiin 5 yliopistoon lukemaan psykologiaa (kaikikiin olisin päässyt) ja aloin lukea psykologian pääsykokeisiin. Melko pian tajusin, että ei se Skotlanti ole kyllä yhtään se, mitä haluan. Eikä psykologiakaan. Ja koska olin fiksusti pitänyt paikkani Helsingin yliopistossa päätin, että syksyllä muutan Helsinkiin ja alan opiskella sosiologiaa.
Mutta kuten jo sanottu, tunne siitä, että haluan opettajaksi, on vahvistunut. Ja itseasiassa tänään olen tajunnut sen, että nyt kun sen tiedän, niin se on jo itsessään suuri helpotus. Ainakin tiedän, mitä haluan. Nyt kun tiedän toivotun päämäärän, niin on huomattavasti helpompi lähteä kulkemaan sitä kohti, kun valita sokkona polku tietämättä mihin se vie.
Aiemmin olen kokenut epätoivon tunteita. Ikään kuin en voisi valita enää sitä opettajanuraa, kun olen sosiologian valinnut. Näin ei kuitenkaan ole. Vaihtamatta pääainetta minulla on jo mahdollisuus opiskella yhteiskuntatiedon opettajaksi. Se tuntuu mielettömän siistiltä jutulta! En kuitenkaan tiedä varmaksi vielä, haluanko opettaa yläaste- ja lukioikäisille vai toimia luokanopettajana ala-asteella. Tavallaan voin kuvitellani itseni opettamassa innokkaita pikkulapsia ala-astemiljössä, mutta toisaalta pystyn hyvin näkemään itseni myös yhteiskuntatiedon/historian opettajana nuorille. Mutta ehkei minun tänään tarvi sitä tietää. Tällä hetkellä suurpiirteinen suunnitelma mielessäni olisi se, että voisin hakea ensi keväänä luokanopettajan koulutukseen ja katsoa, miten menee. Ja nyt sosiologian suhteen alkaisin kulkea yhteiskuntatiedonopettajan uraa kohti. Mutta sen tiedän, että halun opettaa!
(Y)
VastaaPoista